Inside-porukkaa

Heh, tulipahan tänään taas todistettua miten sisäpiiriporukkaa keeshond-porukat on. Ei toki pidä yleistää, koska löytyy seasta vielä todella paljon mukaviakin henkilöitä.

No jos alotettaisiin vanhemmista jutuista. Heinäkuussa Pori KV:ssa oltiin tosiaan Hopsun kanssa. Jo kehän ulkopuolella sain lähes vihaisia katseita osakseni - olinhan melko uusi ihminen näyttelyporukoissa. En tiedä mistä moinen? Ehkä ne katso Hopsun olevan niin hieno koira, että se päihittäisi niiden valiot. Heh no jospa ei kuitenkaan, äskenen oli siis vitsi. Lisäksi kauheeta supinaa ja kuiskailua. Nää muut harjasi niiden koiria lähes kymmenestä puoli kahteentoista vaikka niiden koirien turkit oli täydellisessä kunnossa. Siinä ne kessut makasi keskipäivän auringossa paksun turkkinsa kanssa ja lämpöasteita oli kolmenkympin luokkaa johon päälle se auringonpaiste vielä. No ei siinä mitään jos kokee parhaaksi, että sitä koiraa pitää jatkuvasti nykiä jostain suunnasta. Itse harjasin Hopsun nopeasti näyttelypaikalla läpi ja käveltiin koko odotusaika sen jälkeen varjossa mahdollisimman viileässä. Koen, että ei se ylenpalttinen harjaaminen mitään auta eikä tulosta paranna. Ja se, että kehässä pitää kantaa sitä harjaa mukana on jo musta tosi outoa. Eiköhän jokainen ymmärrä sen, että se turkki vähän liikkuu tuulessa ja liikkuessa. Tottakai turkin pitää olla selvä ja hyvässä kunnossa, koska kessu on kuitenkin turkkirotu. Mutta nää on kuitenkin mun mielipiteitä.

Kehässä ollessani kaikki kessuihmiset tuijotti mua ihan suoraan koko meidän kehässäoloajan. Yksi mieshenkilö tuijotti mua, selitti sitten vieressä istuvalleen jotain ja osotti mua sormellaan. Pois tullessani kaikki lähes tuijotti suoraan mun perään ja selitti toisilleen jotain. Istuttiin siihen kehän vieressä olevalle tuolille ja puhuin sitten siinä kaverilleni ihan normaaliin ääneen meidän suorituksesta. Sanoin suoraan, että se olisi voinu mennä paremmin, mutta me tehtiin parhaamme johon olin tosi tyytyväinen ja ensi kerralla sitten paremmin. Lähes vieressä istuva henkilö sanoi vieressä istuvalleen muka kuiskaten: " tuoko oli hyvä näyttelyesiintyminen? Taitaa olla jääny neuvot lukematta. " En muista menikö se ihan noin, mutta lähes. En jaksanu välittää, koska me tehtiin Hopsun kanssa parhaamme. Se, että se hiukan väisti tuomaria ei haitannu mua. Se riitti, että koira teki parhaansa ja minä myös. Mulla oli tosi hyvä fiilis koko kehän ajan. Hopsu liikku tosi hyvin ja olin siitä tosi ylpeä - olihan se meidän eka virallinen näyttely. Ihan sama vaikka se olisi hyppiny koko sen ajan siellä kahdella jalalla tai muuten temppuillu. Mitä väliä? Pitääkö kaiken olla niin hemmetin vakavaa. Koko näyttely olisi voinu mennä ihan penkin alle. Hopsu olisi voinu vaikka pakittaessa päästä hihnasta ja karata. Olisin silti todennu, että me yritettiin parhaamme eikä nyt pystytty parempaan. En ymmärrä mitä se kaivaa muita, että täytyy siellä ulkopuolella oikeen todella selvästi selittää jotain meidän suorituksesta. Ja ei - en todellakaan ole sellasta tyyppiä, että välittäisin tollasesta tai jotenki loukkaantuisin siitä. Se vaan ihmetyttää ja naurattaa. En vaan tajua miksi kaikki otetaan niin hiton tosissaan ja ollaan siellä ihan verenmaku suussa tuijottamassa näyttelyharrastustaan alottelevia. Seurasin lopussa, että muiden esiintymisiä lähes kukaan ei katsonut. Ne ei kuiskaillu vaan keskitty koiriensa harjaamiseen. Mikä mussa oli niin kiinnostavaa.

No nyt sain lähes vihaisen sähköpostin koskien Hopsusta kirjoittamiani asioita täällä ja keskustelupalstoilla. Mua ei suoraan sanottuna hetkauta kuka musta ajattelee mitäkin. Jatkan asioista puhumista ja jos se jotain kiinnostaa niin paljon voi sitten jättää mun tekstini lukematta.